TOMI KANGASNIEMI
Synt. 1972 Porissa
Koti: Turun Martti
Ammatti: toimittaja
Koulutus: VTM
Sähköposti:tomi.kangasniemi@gmail.com
Työkokemus
Työskentelen tällä hetkellä toimittajana Teemasuomalaisessa. Keskisuomalainen-konsernin Teemasuomalainen tuottaa sisältöä muun muassa Etelä-Suomen Sanomiin, Helsingin Uutisiin, Karjalaiseen, Keskisuomalaiseen, Länsiväylään ja Savon Sanomiin. Teemojen aihepiirit ovat matkailu, tiede, hyvinvointi, ruoka ja kuluttaminen.
Tätä ennen työskentelin kaupunkilehti Turkulaisessa 2006-2020. Työtehtäviini kuului kirjoittamisen ja kuvaamisen lisäksi kuvankäsittely, lehden taitto, sivujen lähettäminen painoon, sisällöntuotanto ja sisältömarkkinointi someen ja verkkoon sekä verkkosisällön analysointi.
Rannikkoseudussa työskentelin 2004-2006 toimittajana ja toimitussihteerinä. Työtehtävät olivat vastaavat kuin Turkulaisessa, minkä lisäksi vastuullani oli toimitussihteerivuorossa lehden tekninen sisältö sekä lehden toimittaminen painoon.
Free-toimittajana urani alkoi 1998. Kirjoitus- ja kuvauskokemusta on kertynyt yli 40 sanoma-, aikakaus- ja asiakaslehdestä (mukaan lukien Aamulehti, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja Turun Sanomat).
Opiskeluaikana työskentelin myös projektihaastattelijana markkinointitutkimus-yhtiö Corporate Imagessa 1999-2001. Tätä ennen työkokemusta on kertynyt muun muassa uimavalvojana, liikuntapaikkatyöntekijänä, rakennusapumiehenä, varastomiehenä, pakkaajana, lähetti-toimistovirkailijana, videopajan ohjaajana ja siivoojana.
Opinnot
VTM Turun yliopistosta 2001 (pääaine sosiologia ja sivuaineet psykologia, viestintä ja yleinen kirjallisuustiede).
Osaaminen
Taitto: 15 vuoden taittokokemus (Indesign, tabloid ja broadsheet).
Kuvaus ja kuvankäsittely: lehti- ja nettikuvausta stillinä ja videona sekä kuvankäsittelyä Adobe Photoshopilla 15 vuoden ajan.
Kirjoittaminen: kaikkea mahdollista laajemmista uutisjutuista ja henkilöhaastatteluista pikku-uutisiin ja yrityesittelyihin.
Verkko: web-sivujen tekninen ja sisällöllinen suunnittelu, sisällön ideointi ja toteuttaminen somekanaviin, verkkosivujen päivitykset ja hakukoneiden käyttö, hakukoneoptimointi ja analytiikka (Cxense ja Google Analytics).
Kiinnostuksen kohteet
Matkailu, hyvinvointi, liikunta, arkkitehtuuri, musiikki, kirjallisuus, jalkapallo ja valokuvaus.
tk©2021